Joulu hobittimaisemissa

Matkustimme koko perheen voimin joulun aikaan kolmeksi päiväksi vuokraamaamme taloon Waikato-nimiseen kylään, joka sijaitsee samannimisen joen mutkassa Tasmaninmeren rannalla. Jouluaattona seuraksemme tuli vielä pariksi päiväksi hollantilainen pariskunta pienen poikansa kanssa. Tämä pariskunta on tyttäremme perheen hyviä ystäviä. 

Taru sormusten herrasta - elokuvatrilogia ja Hobitti-trilogia on kuvattu kokonaisuudessaan Uudessa-Seelannissa. Tässä maisemassa, joka löytyy  Nikau-nimisestä paikasta, on kuvattu kohtaus yhteen Hobitti-elokuvaan.

Asuintalomme, joka näytti olevan myytävänä, oli komikerroksinen, ja sieltä avautui hienot näkymät merelle, jonne oli matkaa vain parisataa metriä. Kävimme Eevan kanssa meressä uimassa vain yhden kerran. Vesi ei ollut kylmää, mutta aallot olivat niin korkeita, ettei uimisesta tullut mitään; lähinnä oli kyse siitä, että annoimme aaltojen vyöryä ylitsemme ja pidimme varamme, etteivät ne merelle palautuessaan kiskoneet meitä mukaansa.

Jouluaattona teimme retken Waikato-joen suistoon, jonka rantamilla levittäytyivät laajat hiekkadyynit. Joessa uiminen oli paljon helpompaa kuin meressä, joskin pohja oli vähän liejuinen.

 

Jouluaattoaamuna havahduimme siihen, että kylältä kuului jotain mökää. Luulimme ensin, että oli jokin hätä, mutta sitten näimme paloauton, jonka lavalta joulupukki nakkeli karkkeja tien varrella seisoville lapsille.

Kylän lähellä oli hyvin korkea kukkula, jonka laelle innostuimme joulupäivänä Eevan kanssa kapuamaan. Polku oli aika huono, ja kulki paikoin aivan jyrkänteen reunaa. Paikoin oli niin jyrkkää, että piti kiskoa itsensä ylös köyden avulla, joka oli onneksi kiinnitetty polun varteen. Näkymät eivät olleet hassummat. Ensimmäisessä kuvassa olimme vasta puolimatkassa.

Uudessa-Seelannissa on noin kymmenen kertaa enemmän lampaita kuin ihmisiä: noin 40 miljoonaa. Nämä lampaat näyttivät äskettäin kerityiltä.

Paluumatkalla valitsimme näköalareitin, joka teetti noin 50 kilometrin lisälenkin äärimmäisen mutkaisia ja mäkisiä sorateitä. Aika ajoin auton alta kuului epäilyttäviä ääniä pohjan raapiessa tien pintaa. Maisemat olivat kuitenkin vaivan arvoisia.

PS Kirjoitin valokuvablogiini jutun Uuden-Seelannin hauskimmasta linnusta, jota maorit kutsuvat piwakawakaksi. Juttu köytyy täältä: http://bengtphoto.blogspot.co.nz.

Papukaijapuistossa

Olemme nyt asuneet puolitoista viikkoa uudessa asunnossa, joka sijaitsee korkean kukkulan laella Aucklandin Hillsboroughissa. Saimme eräältä nuoreltaparilta käytöömme  kokonaisen talon; itse he muuttivat Etelä-Afrikkaan reiluksi kuukaudeksi. Olemme tunteneet tämän eteläafrikkalaisen rouvan jo vuosia, ja hän on tyttäremme perheen hyvä ystävä. Muutama vuosi sitten hän vieraili luonamme Virossa.

Talomme lähettyvillä on Waikowhai-niminen vehmas puisto, johon viemme pikku Lukaksen leikkimään silloin kun hän vierailee luonamme. Siellä on keinut, liukumäet ynnä muita vempaimia.

Puistossa näkee kaiken aikaa paljon lintuja, joista yksi värikkäimmistä on valkokurkkurosella, papukaija, jota tavataan Kaakois-Australiassa, Tasmaniassa ja Uudessa-Seelannissa. Lintu on sikäli esimerkillinen, että se solmii puolisonsa kanssa elinikäisen liiton. Kerron tästä papukaijasta lisää valokuvablogissani, missä on myös enemmän kuvia.

Portaita taloltamme alas puistoon on yhteensä 270. Ylös noustaessa yllätttäen yhtä paljon. Tässä kuvassa on portaiden alapää, josta kiipeämään lähdettäessä Lukas mielellään sanoo: "Syliin!"

Taloltamme avautuu merelle näkymä, jonka värisävyt vaihtelevat paljon säiden mukaan. Yleensä täällä tuulee aika navakasti, mutta tässä aamulla otetussa kuvassa oli varsin tyyntä. Viime päivinä lämpötila on kohonnut miltei helteisiin lukemiin. Auringonlaskut ovat usein värikkäitä.

Laskuveden aikana olen kuljeksinut paljon merenpohjaa myöten etsien kuvauskohteita. Paljon niitä on löytynytkin, mutta se on jo toisen jutun aihe...

Vaihteeksi Waihekella

Vietimme perheen kanssa vajaan viikon Waiheke-saarella, jossa on äärimmäisen kaunis luonto: runsaasti vehreitä kukkuloita, hiekkarantoja ja viinitiloja. Aucklandista on sinne noin tunnin lauttamatka. Ilmasto on siellä jonkin verran lämpimämpi ja kuivempi kuin Aucklandissa. Kiertelimme eri puolilla saarta ja ohitimme muun uassa tällaisia maisemia.

Lukas nautti sydämensä kyllyydestä matkan tarjoamista seikkailuista. Heti ensimmäisenä päivänä leikimme piilosta ja Lukas kietoutui verhon sekaan, joka osoittautui väriä päästäväksi. Seuraavana päivänä hän sai eteisen ja keittiön välisen liukuoven miltei saranoiltaan. Eeva juoksi hätiin ja sai siinä rytäkässä oven päällä olevan painavan oven kamanan niskaansa...

Uimarannoilla näkyi vähän ihmisiä, sillä vesi oli vielä aika viileää. Lukasta se ei haitannut.

Vietimme saarella Lukaksen kaksivuotissynttäreitä. Lukas sai lahjaksi muun muassa saippuanpuhalluskojeen.

Asuntomme parvekkeelta oli näköala kahdelle merenlahdelle, joista tämä on toinen.

Vierailimme eräällä viinitilalla, jossa oli hyvin seurallinen koira. Lukas teki empimättä tuttavuutta sen kanssa.

Yhden retken teimme Whanewha-nimiseen puistoon, jossa pääsin kuvaamaan hyvin harvinaisia lintuja. Uuden-Seelannin dotterel on erittäin uhanalainen lintu. Sitä on jäljellä enää vain n. 1700 paria, eikä sitä tavata muualla kuin Uudessa-Seelannissa.

Nokimeriharakka elää Uudessa-Seelannissa ja lähisaarilla. Lisää lintukuvia voit halutessasi katsoa valokuvablogistani.

Lauttamatkalla mennen tullen oli pidettävä Lukaksesta tarkoin huolta - niin vikkeläkinttuinen ja eläväinen poika on.

No niin, Waiheke-vaihe alkaa olla päätöksessään; Aucklandin siluetti näkyy jo kirkkaassa vastavalossa. Ylimpänä kohoaa Skytower, joka on 328 metriä korkea.