Back to Finland

Paluustamme Suomeen on aikaa jo yli kuukausi. Uuden-Seelannin-matkan aikaiset tapahtumat ovat vielä kirkkaina mielessä. Olemme kiitollisia tyttäremme perheelle yhdessä vietetystä ajasta, majoituksesta, useista retkistä ja moninaisesta tuesta matkan aikana. Lukas 5 v oli mainio leikkikaveri, jonka kanssa saimme olla mukana monissa mielikuvituksellisissa tarinoissa.

Lämpötiloissa putosimme kotiin palatessamme enimmillään noin 50 astetta alaspäin. Olemme eläneet täällä miltei koko ajan pakkasten keskellä. Ihme kyllä, olemme pysyneet terveinä pientä nuhaa lukuun ottamatta.

Pari viikkoa sitten Ruokolahdella Jaakkiman opistossa pidettiin avioparikurssi, jossa olimme Eevan kanssa jälleen vetovastuussa. Vastaavanlaisia kursseja olemme pitäneet helmikuusta 1996 saakka, ja tämä kurssi oli jo viideskymmenes. Joka kurssi on elämänmakuinen seikkailu, ja niin oli tämäkin. Kurssilta saamamme palaute oli erittäin myönteinen.

Heti kurssin jälkeen aloitimme hiihtokauden; itse olen käynyt hiihtämässä miltei joka päivä sen jälkeen. Kunto on matkan jälkeen nousussa, paino laskussa ja ruokavalio muutoksessa… 

Matkalla oli hauska olla, mutta eipä ole kotioloissakaan valittamista. Kolmen kuukauden tauon jälkeen monet asiat tuntuvat taas oikein mukavilta:

• Suomessa asuva tyttäremme ja vävymme + Raf-poika 8 kk
• Sukulaisten ja ystävien tapaaminen sekä kyläreissut
• Kotoinen seurakuntaelämä
• Monipuoliset kuntoilumahdollisuudet
• Oma sauna, oma tupa, oma lupa
• Miestenpiirit
• Kauraleipä ja ruisleipä
• Juhla-Mokka
• Puolukka
• Raikas juomavesi

Vaikka Uudessa-Seelannissa on tavattoman kaunista, on täällä Suomessakin kauniit aikansa, kuten juuri nyt, kun vitivalkoinen lumi sädehtii heleässä auringonpaisteessa ja puut ovat sonnustautuneet parhaimpaan talviasuunsa.

Seikkailumieli koetuksella

Muutimme matkamme viimeiseiksi päiviksi Aucklandiin Howickin kaupunginosaan merenrantamotelliin, jotta olisimme jo kohtalaisen lähellä lentokenttää. Motellihuoneessamme oli suunnattoman iso parivuode, joten eipä sinne juuri muuta tilaa jäänytkään. Uimaranta oli sikäli mainio, että aallot pysyivät kohtalaisen matalina ja uimaan pääsi vaivattomasti. Rannalla näkyi runsaasti kalamiehiä, etenkin kun sattui olemaan kansallinen vapaapäivä.

Teimme retken läheiselle Musick Point -nimiselle niemelle, josta avautui tällaisia näkymiä. Taustalla näkyy tulivuorisaari Rangitoto, jossa olemme käyneet aiemmalla matkallamme. Täälläkin oli kalamiehiä, mutta vähän erikoisessa paikassa.

Paluumatkalla Uudesta-Seelannista Suomeen tarvittiin roppakaupalla seikkailumieltä. Muutama tunti ennen koneen lähtöä Aucklandista, saimme puhelimeen viestin, että koneen lähtö myöhästyisi tunnilla. Siksi tilasimme taksin myöhemmin kuin muutoin olisimme tehneet. Lentokentällä selvisi kuitenkin, että kone lähtee sittenkin ajallaan. Kun kyselimme selitystä sotkuun, kukaan ei osannut vastata. Myöhemmin Shanghaissa saimme kuulla eräältä suomalaiselta naiselta, että hänkin oli saanut tuon harhauttavan viesti. Erikoista kyllä, niin meidän kuin hänenkin puhelimesta viesti oli myöhemmin kadonnut. No, meillähän tuli kova kiire. Lennolle kirjautuminen piti hoitaa itse automaatilla. Sitten kipin kapin laukkujen luovutukseen ja tullitarkastukseen. Lopulta ehdimme koneeseen niukin naukin.

Shanghaissa kaikki oli vielä sekavampaa. Lentoasema on siellä älyttömän suuri, ja opasteet ovat niukkoja ja epähavainnollisia. Otti aikansa ennen kuin löysimme kansainvälisille matkustajille tarkoitetun jonon. Odotimme vuoroamme hyvän tovin, ja luukulle päästyämme saimme kuulla, että meidän piti mennä hallin toiseen päähän jonottamaan. Siellä oli – niin kuin muillakin luukuilla – kaksi virkailijaa tekemässä passitarkistusta. Saimme kuulla, että meidän on täytettävä kortti, johon tuli henkilötiedot ja lentoa kokevat tiedot. Virkailijat tutkivat ja tiirailivat matkustajien passeja ja tietokoneitaan. Kaikki kävi kuin hidastetussa filmissä. Kun vihdoin tuli meidän vuoromme, meille sanottiin, että olimme täyttäneet väärän kaavakkeen, keltaisen eikä valkoista, johon tuli kuitenkin samat tiedot kuin jo täyttämäämme kaavakkeeseen.

Sitten oli vuorossa matkalaukkujen haku hihnalta. Menomatkalla Hong Kongin kautta matkalaukut olivat menneet perille asti ilman välitsekkausta, mutta täällä oli toisin. Kun löysimme  oikean hihnan, se oli ehtinyt jo pysähtyä ja laukkuja ei näkynyt missään. Keksimme ne kuitenkin aulan laidalta nököttämästä. Siellä niihin olisi voitu rauhassa panna sisään huumeita tai vaikka pommi, eikä kukaan olisi huomannut mitään. 

Sitten menimme jonoon, joka näytti johtavan tulliin ja matkalaukkujen läpivalaisulaitteelle. Aikamme jonotettuamme aloimme epäillä, olimmekohan väärässä jonossa, koska siinä näytti olevan vain kiinalaisia. Kysyimme eräältä mieshenkilöltä, oliko tämä jono tarkoitettu myös ulkomaalaisille. Hän vastasi, ettei ollut, vaan meidän piti mennä yläkertaan. Lähdimme etsimään yläkertaan vieviä portaita, mutta kun niitä ei tuntunut löytyvän, kysyimme eräältä virkailijalta neuvoa. Hän opasti meitä eteenpäin toisen virkailijan luo, poliisimiehen, joka sanoi, ettei meidän pidä mennä yläkertaan vaan tulliin menevään jonoon. Se jono oli se sama jono, jossa olimme jo aiemmin olleet. Nyt siihen oli vain kertynyt runsaasti lisää pituutta.

Tässä vaiheessa meitä rupesi jo jännittämään, ehdimmekö koneeseen, jos asiat edistyvät näin vitkaan. Vihdoin kun tuli meidän vuoromme panna matkalaukut läpivalaisukoneeseen, jokin virkailija yllättäen ohjasikin jonon armeliaasti laiteen ohi. 

Seuraavaksi löysimme tiemme käsitavaroiden tarkistuspisteeseen. Siellä laitteet piippasivat niin minun kuin matkatavaroitteni kohdalla. Minulta ei kuitenkaan löytynyt mitään hälyttävää, mutta nesessääristäni löytyi pieni monitoimilinkkari. Sanoin virkailijalle, että voit toki pitää sen, ja niinpä hän ottikin sen haltuunsa.

Sitten lähdimme kiireellä etsimään tiskiä, jossa voisimme kirjautua sisään lennolle. Aikamme haahuiltuamme, löysimme yläkerrasta oikean tiskin, jossa matkalaukkumme punnittiin ja pantiin menemään eteenpäin. Asia ei ollut kuitenkaan sillä selvä, sillä meidän piti mennä kauemmas erilliseen huoneeseen, jossa laukkumme avattaisiin ja tutkittaisiin; vasta sitten voisimme palata takaisin ja saisimme matkalippumme. Minun laukustani virkailija oli läpivalaisukuvan perusteella löytävinään jotain epäilyttävää, mutta aikamme pengottuamme sen sisältöä, sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään. Sitten kipin kapin takaisin noutamaan matkalippujamme. 

Lipuista näimme, että meidän piti mennä portille 36C. Sitäkään ei meinannut löytyä, ja jouduimme jälleen kysymään opastusta eräältä virkailijalta. Hän sanoi, että meidän piti vielä mennä yhden tarkastuspisteen läpi ennen kuin pääsisimme alueelle, missä portit ovat. Tarkastuspisteellä oli huolestuttavan pitkä jono, ja aika oli hupenemassa vähiin. Kerroimme huolemme jonoa ohjailevalle virkailijalle, ja hän armollisesti laski meidät jonon ohi suoraan tarkastuspisteeseen. Olimme vihdoin alueella, jossa portit sijaitsivat, ja kun löysimme oikean portin, siellä oltiin jo jonottamassa koneeseen.

Meillä oli ollut Shanghaissa reipas kolme tuntia aikaa hoitaa homma, mutta se riitti vain niukin naukin. Pelkästään lentoasemalla liikkumisesta meille oli kertynyt yli 3000 askelta. Lento Auclandista Shanghaihin oli kestänyt noin 12 tuntia, ja Lento Finnairin koneella Helsinkiin kesti  vain vaivaiset 9,5 tuntia.

Koulua leikkimielellä

Saimme olla hakemassa Lukasta koulusta hänen kolmantena koulupäivänään. Uudessa-Seelannissa useimmat lapset aloittavat koulunsa täytettyään viisi vuotta, ja käytännössä tämä merkitsee sitä, että luokalle tulee uusia oppilaita pitkin lukuvuotta. Myöhemminkin koulun voi aloittaa, mutta viimeistään kuusivuotiaana kouluun on mentävä. Lukaksen luokalla on tässä vaiheessa vain viisi oppilasta, mutta vuoden mittaan määrä varmasti kasvaa.

Lukaksen koulussa on kaikkiaan 800 oppilasta, mutta eri-ikäisten luokat ovat omissa osastoissaan.  Ensimmäisellä luokalla opetus on tietysti vielä hyvin leikinomaista. Pihalla on uima-allas, ja kaksi kertaa viikossa on uimaopetusta. Kouluruokailua ei ole, joten lasten on tuotava kouluun omat eväät. Lukas on ollut hyvin innoissaan koulun aloittamisesta.

Lukas sai itse valita uuden reppunsa.

Koulun jälkeen menimme vielä käymään Hamilton Gardenissa, jossa oli juuri avattu uusi osasto Concept Garden. Altaassa on vettä, vaikkei ensi näkemältä uskoisi.





Ilmalaiva.

Puutarhan yhteydessä on leikkipuisto, johon jäimme joksikin aikaa Lukaksen kanssa kahden, kun Enni ja Eeva lähtivät kauppaan. Oltiinpa missä tahansa, leikit  käynnistyvät  Lukaksen aloitteesta spontaanisti tuossa tuokiossa. Niinpä nytkin päätettiin kohta, että meillä on kummallakin oma talo. Tästä tuli minun kotini.

Lukas valitsi kodikseen tämän pylväiden päällä sijaitsevan asumuksen, koska sinne oli hauska kiivetä ja tulla sitten alas metallitankoa pitkin liukuen kuin palomies.

Sitten vierailtiin ahkerasti naapuria tapaamassa ja keksittiin aina jotain uutta tarinaa.

Näyttämöllä Lukas esitti oman shownsa.

Lehmäkauppoja

Reilu viikko sitten päätimme lähteä Tyynenmeren rannalle Whakataneen, jonne meidän Eevan kanssa oli tarkoitus mennä jo aiemmin, mutta silloin matka peruuntui trooppisen myrskyn takia. Nyt oli vähällä käydä samoin, muttei myrskyn takia…

Whakataneen on Hamiltonista matkaa 190 km. Sen ranta-alue on Uuden-Seelannin hienoimpia ja turistien suuressa suosiossa. Whakatanessa asuu pysyvästi noin 20 000 ihmistä, ja se on säätilastojen mukaan Uuden-Seelannin aurinkoisimpia alueita.

Varasimme rannan läheltä erään talon paikallisen loma-asuntoja välittävän firman kautta. Sinä päivänä, kun meidän piti lähteä matkaan, emme vielä olleet saaneet vahvistusta varauksellemme. Yritimme ottaa yhteyttä talon omistajaan, joka ei kuitenkaan vastannut puhelimeen eikä lähetettyihin viesteihin. Varaamamme kohteen tiedoista kävi ilmi, että talon omistaja oli farmari, joka oli saanut viime vuonna alueensa maidontuottajapalkinnon.

Päädyimme perumaan varauksen ja lähetimme siitä firmalle tiedon. Jonkin ajan kuluttua farmarilta tuli kuitenkin viesti, jossa hän sanoi, että voimme tulla taloon perumisestamme huolimatta. Hinta kolmelta yöltä olisi kuitenkin 50 dollaria enemmän kuin nettisivulla ilmoitettu hinta, ja sen voisi maksaa paikan päällä Whakatanessa. Tämän jälkeen samaiselta farmarilta tuli vielä toinen, aika vaikeaselkoinen ammattislangilla kirjoitettu viesti, jossa hän teki kauppaa 200 hereford-lehmästä, joiden kappalehinta oli  reilut 1000 dollaria. Arvasimme, että tätä viestiä ei ollut tarkoitettu meille.

Vaikka viestintä oli näin epämääräistä, päätimme kuitenkin lähteä matkaan. Kun tulimme perille, nostimme automaatilta tarvittavan käteissumman. Talon ovi oli auki, mutta ketään ei ollut meitä vastassa. Koko sinä aikana, jonka talossa viivyimme, emme nähneet sen omistajasta vilaustakaan monista lähettämistämme viesteistä huolimatta. Poistuessamme talosta otimme tietysti vuokrarahat mukaamme olettaen, että saamme laskun netin kautta. Tähän päivään mennessä laskua ei ole kuitenkaan tullut. Olisiko farmarin kaikki energia huvennut hänen tekemiinsä lehmäkauppoihin, niin ettei hän tällaisia joutavia summia ehdi perimään – mene ja tiedä… 

Ajoimme Whakataneen Rotoruan kautta, joka on kuuluisa kuumista lähteistään ja kuplivista muta-altaistaan. Pysähdyimme hetkeksi Lake Rotoruan äärelle.

Talo oli meille neljälle turhan tilava (Sami oli jäänyt kotiin tekemään hommia). Kahdessa kerroksessa oli yhteensä viisi huonetta.  Majoituimme pelkästään yläkertaan, sillä alakerran remontti oli vielä keskeneräinen.

Yleisnäkymä merelle päin  talon parvekkeelta kuvattuna. Laajakulmaobjektiivi vääristää perspektiiviä.

Uima-allas oli etenkin Lukaksen mieleen. Hän on käynyt uimakoulua, osaa jo miltei uida ja uskaltaa sukeltaakin.

Läheisellä rannalla uinti ei oikein luonnistanut korkean aallokon takia, mutta lähettyviltä löytyi tyynehkö laguuni, jossa uinti sujui helposti.

Emme Eevan kanssa malttaneet lähteä Whakatanesta vielä Hamiltoniin, vaan ajoimme 90 kilometrin matkan merenrantatietä pohjoiseen päin Taurangaan (josta muuten olen kirjoittanut aiemmassa postauksessani). Enni ja Lukas jatkoivat sieltä matkaa Hamiltoniin, mutta me jäimme Eevan kanssa Taurangaan, jossa me majailimme kolme vuorokautta Papamoa Beachilla sijaitsevassa motellissa. 

Taurangassa minun oli ensimmäiseksi käytävä hammaslääkärissä, sillä  minulta lohkesi etuhampaasta pala. Hammaslääkärin apulainen kysyi  minulta: "What is your last name?" Hänen ääntämyksensä oli sen verran erikoinen, että luulin hänen kysyvän: "Have you had lunch?" Ihmettelin vähän mitä minun lounasruokailuni tähän liittyy, mutta vastasin jo syöneeni. Vasta sitten hoksasin hänen kysyneen sukunimeäni. Eipä hän siitä mitään tolkkua saanut, kun sen hänelle sanoin.

Taurangassa on Maunganui-vuoren  ja sataman välissä lahdeke, jossa on hyvä uida. Eeva, joka on matkalla osoittaunut himouimariksi, pulikoikin siinä pari tuntia. 

Mount Maunganui.

Kolme liitäjää Maunganuin rinteen yllä.

Viimeisenä iltana tuuli yltyi navakaksi ja seuraavana yönä satoi.  Kun matkustimme bussilla Hamiltoniin sade yltyi ja perille päästyämme jo myrskysi, eniten kuitenkin Pohjoissaaren eteläosissa.

 

Lukas, the King

Tämä on papan jäähyväiskirje sinulle, Lukas, sillä kohta me lennetään maamun kanssa takaisin Suomeen. Ihan vielä sinä et osaa lukea tätä juttua itse, mutta ensi viikolla sinä menet kouluun, sillä olethan jo viisivuotias.  Siellä sinä opit lukemaan ja tekemään paljon muita tärkeitä asioita.

Sinä, Lukas, olet äärettömän energinen kaveri; sinulla riittää virtaa koko päiväksi, mielikuvituksesi laukkaa ja leikit vaihtuvat yhä uusiin. On ollut ilo olla leikkikaverinasi melkein kolmen kuukauden ajan. Olen kokenut itseni tarpeelliseksi tässä tehtävässä. Olemme pelanneet jalkapalloa, heittäneet frisbeetä, olleet piilosilla, kiikkuneet, käyneet kalassa, tehneet aarteenetsintäretkiä, painineet yhdessä ja puuhanneet monenlaista muutakin. 

Pomppijana olet suorastaan lyömätön.

Kun me pelataan jotain yhdessä, sinä yleensä aina voitat; joka tapauksessa sinä ainakin huudahdat ”I won!”, no, ei aina, mutta melkein joka kerta.  Välistä sinä kuitenkin saatat keskittyä pitkäksikin aikaa piirtelemään itseksesi, rakentamaan hiekkalinnaa tai leikkimään legoilla ja autoilla.

Sinulla on monia sankareita: Superman, Spiderman, Batman – niin ja tietysti oma iskä. Tykkäät leikkiä roboteilla ja tranformereilla, joita voi muunnella eri hamoiksi ja ajoneuvoiksi. Minusta ne ovat vähän kamalan näköisiä otuksia, mutta ei puhuta nyt siitä…

Lukas, sinä olet selvästi johtaja-ainesta. Tämä on tullut näkyviin leikeissämme: sinä kehittelet yhä uusia juonenkulkuja, ja niissä minun on syytä olla mukana, jotta sopu säilyy. Jos toimin eri tavalla kuin olet suunnitellut, kurtistat kulmiasi ja sanot tiukasti ”NO”. Toisaalta sinä lähdet helposti mukaan, jos minulla on esittää kyllin kiinnostava juttu tai leikin aihe. Uusina hahmoina ovat leikkeihimme tulleet mukaan Vilperi, myönteinen hahmo, joka useimmiten muuntuu näkymättömäksi, ja Pänkäboi, joka on sitä vastoin hankala ja tuhmuuksia tekevä kaveri. Jos sinä, Lukas, itse teet jotain kiellettyä, väität kerkeästi, ettet se ollut sinä vaan Pänkäboi. - Tässä on menossa kuvaussessio, jossa sinä, Lukas, näytät selvästikin toimivan ohjaajana.

'

Olet varsin herkkätunteinen, mikä ilmenee siten, että suutahdat helposti. Toisaalta sinä myös lepyt hyvin nopeasti ja pyydät anteeksi. Sitten leikit jatkuvat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Viime sunnuntaina sinä olit Shelbi-nimisen tytön synttäreillä. Hän on nyt saman ikäinen kuin sinäkin. Synttärit olivat sikäli ihmeelliset, että synttärivieraatkin saivat hurjan paljon lahjoja. Sinä, Lukas, sait kaiken muun lisäksi kuninkaan kruunun ja valtikan. Tämän jälkeen me muut saimmekin jonkin aikaa tuntea, kenellä on täällä valta määrätä.

Avioliittotyöntekijänä minulla on ilo todeta, että sinulla, Lukas, on jo mielitietty katsottuna. Kun hain sinut yhtenä päivänä hoitopaikasta, esittelit minulle kirkkain silmin tytön, jonka kanssa sanoit meneväsi naimisiin. Tämä tyttö oli juuri tuo viime sunnuntain synttärisankari. Shelbi hymyili herttaisesti kuullessaan ilmoituksesi. Hän kuuluu kertoneen tämän asian kotonaankin: Lukaksen kanssa hän panee hynttyyt yhteen. Sovittu mikä sovittu.

Shelbin synttärien jälkeisenä päivänä kävimme valtavan suurella mustikkafarmilla poimimassa mustikoita. Täällä sinä, Lukas, varoittelit minua koko ajan kuninkaallisella arvovallallasi syömästä liikaa mustikoita, jotta muillekin jäisi poimittavaa. Tunnustan, että pistelin niitä todellakin suihini paljon enemmän kuin poimin (ethän kerro kenellekään!). 

Osasit kuninkaana kuitenkin osoittaa myös laupeutta. Tullessamme autolla takaisin mustikkafarmilta olit tapasi mukaan miltei koko ajan äänessä, mutta lausahdit sitten yllättäen kesken kaiken Eevalle ”Maamu, you are beautiful” ja minulle ”Pappa is cool” ja sitten vielä ”I hope you’ll come back”. Olimme näet jo kertoneet sinulle, että palaamme piakkoin takaisin Suomeen.

Kun tulimme tänne Uuteen-Seelantiin sinun luoksesi, ajattelin, että voisin opettaa sinua puhumaan enemmän suomea. Nyt huomaan, että on käynyt päinvastoin: olen tainnut oppia sinulta englantia enemmän kuin sinä minulta suomea. Jotkin asiat sinä kyllä ilmaiset mieluummin suomeksi kuin englanniksi, kuten esimerkiksi ”kuka tulee leikkimään minun kanssa?” tai ”lisää vauhtia!”.

Kerran kun haimme sinut, Lukas, kindystä eli hoitopaikasta, meille kerrottiin, että sinä olit leikeissäsi venähdyttänyt nilkkasi. Ja tosiaan, sinä arastelit toista jalkaasi, kun lähdimme kotia kohti. Yleensä tulemme aina puiston kautta, jossa kiikutaan ja temppuillaan, mutta nyt sinä olit aika vaisu. Tulomatkalla minä panin sinut seisomaan potkulaudan päälle, missä sait olla liikenteenohjaaja: osoitit aina peukalollasi, mihin päin meidän piti seuraavaksi mennä.

Silloin tällöin sinä olet yöpynyt yksin minun ja Eevan luona. Nukkumaanmeno on melkoinen seremonia, joka kestää yleensä ainakin tunnin verran. Siihen liittyy iltapalan nauttimista, neuvottelua hampaiden pesusta ja suihkusta – ja lopulta näiden toimien toteutusvaihe. Sittenkään sinä et millään malttaisi lopettaa leikkejäsi. Kun sitten lopulta suostut menemään sänkyyn, alkaa patjalla pomppimisvaihe, jota jatkuu hyvän tovin. Lopulta me voidaan ruveta kertomaan jotain tarinaa tai lukemaan kirjaa. Viimeksi kävi niin hauskasti, että ennen nukahtamistasi sinä kyhnäsit hyvän aikaa kylkeäni vasten ja sanoit sitten, että ”I love you” ja sen päälle vielä ”I wish you are not  killed”, millä ilmeisesti tarkoitit, ettet toivo minun kuolevan. Se tuntui mukavalta.

Toivottavasti, Lukas, tulet pian Suomeen papan ja maamun kotiin! Siellä me voidaan leikkiä sellaisiakin leikkejä, joita täällä Uudessa-Seelannissa ei voi leikkiä. Mutta ilman muuta menemme yhdessä kalaan (muistathan, me olemme ”the real fisfermen”). Papalla on oma vene tosi kauniin järven rannalla. Sitten voimme käydä myös uimassa ja tehdä kaikkea muuta kivaa… Tällaisia onkipaikkoja meidän kodin läheltä löytyy.

Vielä Waihekelta

Aikamme Uudessa-Seelannissa alkaa käydä vähiin: parin viikon päästä on jo lähtö takaisin Suomeen. Olen seurannut netistä Suomen säätiloja, ja täytyy todeta, että ne eivät vaikuta kovin houkuttelevilta, mutta silti ajatus kotiinpalusta tuntuu itse asiassa ihan hyvältä. Kunnon pakkanen toki olisi poikaa, ja se olisi todellinen kontrasti täkäläisille keleille. 

Noin kahden ja puolen kuukauden ajan olemme saaneet täällä nauttia miltei alituisesta hellesäästä. Viime aikoina on sadellut pitkästä aikaa, välillä rankastikin, mutta se ei ole lämpötiloja viilentänyt. Päivällä ei oikein tee  mieli ulos auringon alle, sillä siellä tuntuu tukahduttavan kuumalta. Iltaa kohden sää jonkin verran viilenee, ja silloin on mukava liikkua luonnossa. Mitään valittamista meillä ei kelien puolesta tietenkään ole. Sateiden mukana tulleet sääsketkin tuntuvat kotoisilta.

Julkaisen vielä muutaman kuvan äskeiseltä Waiheke-saaren matkalta.

 

Välipalaa.

Valkonaamahaikara.

Pohutukawan oksa rantatöyrästä vasten.

Taideteos meren rannalla.

Suolaista ja makeaa vettä

Ennillä ja Samilla oli lomaa töistä ja Lukaksella kindystä, joten olimme vapaita lähtemään yhteiselle viikon mittaiselle retkelle. Matkakohteeksi tarjoutui Waiheke Island, sillä siellä vakinaisesti asuva ystäväperhe luovutti kotinsa käyttöömme, sillä he itse olivat lähteneet lomalle Thaimaahan. Ajoimme ensin Aucklandiin ja nousimme sieltä Waihekelle vievälle autolautalle. Auckland, jonka kuuluisin maamerkki Sky Tower kohoaa 328 metrin korkeuteen, näytti lautalta käsin tällaiselta. 

Waiheke-saarella on vajaat 10 000 pysyvää asukasta, ja se on tiheimmin asutettu saari Uudessa-Seelannissa. Suuri osa asukkaista käy päivittäin töissä Aucklandissa.

Waihekella vallitsee subtrooppinen ilmasto. Siellä sataa runsaasti talvisaikaan mutta kesäkuukausina sadetta saattaa tulla välistä niin niukasti, että siitä aiheutuu asukkaille ongelmia. Useimmat asukkaat nimittäin saavat juoma- ja talousvetensä sadevedestä suodattamalla. Vesijohtoverkkoa ei ole. Sadevesi kerätään suuriin sementtisäiliöihin. Jos ei sada tarpeeksi, vettä on tilattava mantereelta, ja sitä tuodaan saarelle säiliöautoissa. Tämä tulee asukkaille kalliiksi. 

Kun saavuimme Waihekelle, siellä oli ollut pitkä kuuma ja sateeton kausi. Siksi asuintalomme isäntä oli jo tilannut vesilähetyksen mantereelta valmiiksi. Meidän piti käyttää vettä hyvin sääteliäästi alkuviikon päivät, mutta sitten torstaina tuli niin runsaat sateet, että vesisäiliötä kaksi kolmannesta täyttyi. Nyt saatoimme käydä suihkussakin hyvällä omallatunnolla.

Talo, jossa asuimme, sijaitsi melko korkealla kukkulan rinteellä. Sieltä avautui mahtavat näkymät erityisesti auringonlaskun aikaan.

Lonely Planet, joka on maailman suurin matkaoppaiden julkaisija, arvioi vuoden 2016 marraskuussa Waiheke-saaren viidenneksi parhaaksi vierailukohteeksi maailmassa. Saarella on kymmenkunta uimarantaa, joilla voi harrastaa uinnin lisäksi monenlaisia veteen liittyviä aktiviteetteja. Uimarantojen yhteispituus on 40 km.

Pääuimaranta on Oneroa Beach, ja siellä me vietimmekin pitkiä aikoja useina päivinä. Lukas pulikoi ahkerasti rantavedessä, ja kaikkein innokkain uimari oli jälleen Eeva. Tämä kuva on otettu laskuveden aikaan, jolloin rannalla oli hyvin vähän väkeä.

Waiheke-saaren ilmasto on suotuisa viininviljelylle. Saarella on kaikkiaan 26 viinitilaa. Tässä niistä yksi.

PS Kuva-aineistoa Waihekelta karttui niin runsaasti, että postaan lähiaikoina vielä toisen jutun.