Pompitaan...

„Pappa pomppii“, kannustaa Lukas yhä uudelleen, kun papan vauhti trampoliinilla meinaa välillä hiipua. Lukas sai viikko sitten trampoliinin, ja se on ollut sen jälkeen ahkerassa käytössä. Lukaksella ei vauhti hevillä hiljene; hän jaksaa pomppia tuntitolkulla. Toinen suosikkilaji on jalkapallo.

Parin viime viikon aikana sää on ollut erittäin vaihteleva: välillä on heleitä aurinkoisia päiviä, ja joinakin päivinä sataa ja tuulee navakasti. Luonnossa riittää ihastelemista. Vihreän eri sävyt hivelevät sielua ja monenmoiset kukat hehkuvat eri väreissä. Minulle on erityisen mieluisaa kulkea kamera kaulassa ja etsiä kuvauskohteita.

Joka aamu havahdumme viiden aikoihin pihalta kuuluvaan Tui-linnun lauluun ja ja kuuden seitsemän maissa kanojen pontevaan kaakatukseen. Kanat ovat ystävällisesti lahjoittaneet meille tuotoksiaan, tosi maukkaita munia. Yöksi kanat vetäytyvätt omaan koppiinsa nukkumaan. Omasta pihasta saamme poimia kypsiä sitruunoita. Elämme luonnonläheistä elämää.

Tässä Tarzan – mutta missä on Jane?

Siellähän hän on taistelussa villipedon kanssa.

Valtavasti lintuja ja suunnattoman pitkä mies

Pari päivää sitten teimme porukalla linturetken Muriwaille, joka sijaitsee länsirannikolla n. 40 kilometrin päässä täältä Aucklandista. Sää oli tuulinen ja aurinkoinen, lintukuvausta varten liiankin kirkas. Merenrantamaisemat olivat jylhiä, ja kallioiden päällä majailevat suulalintujen yhdyskunnat mykistävän runsaslukuiset. Suulalla on pitkät ja kapeat siivet ja pitkä, kiilamainen pyrstö. Linnun pituus on 87–100 cm ja siipien kärkiväli 165–180 cm.  Tässä muutama kuva (lisää kuvia kuvablogissani).

Oli laskuveden aika, ja meren pohjalla surfailivat tällaiset menopelit. Lukakselle meinasi tulla vähän kylmä...

Matkan varrella ohitimme vihreitä niittyjä ja kukkuloita, jotka ovat erityisen viehättäviä ja Uudelle- Seelannille hyvin tyypillisiä. Tällaiset näkymät ovat varmaan tulleet teillekin tutuiksi elokuvista Taru sormusten herrasta ja Hobitti.

Sunnuntaina vierailimme Eevan kanssa läheisessä babtistikirkossa. Kirkolla oli modernit, tilavat ja valoisat tilat. Meidät otettiin vastaan hyvin ystävällisesti: ovella oli toivottamassa tervetulleeksi rouva, joka oli kotoisin Hollannista. Jumalanpalveluksessa oli rento meininki. Aluksi oli puolen tunnin ylistysosuus, jota johti kitaraa soittava suunnattoman pitkä ja laiha mies (luulin ensin, että hän seisoi jollain korokkeella). Heti tämä jälkeen pyydettiin eteen niitä, jotka haluavat puolestaan rukoiltavan. Eeva noudatti heti kutsua – ja minäkin kohta hänen perässään. Kaksi naista tuli meitä siunaamaan. Tuntui hyvältä. Sitten seurasi useita spontaaneja todistuspuheenvuoroja yleisön joukosta. 

Opetusosuuden jälkeen meidät ohjattiin vielä terassille kahville, jossa pastori ja jotkut seurakuntalaiset jututtivat meitä ja sulkivat meidät piiriinsä sillä seurauksella, että huomasimme olevamme keskellä heidän suunnittelupalaveriaan.

Kaksinkertainen huijaus

Olipa lystiä, kun sain viettää synttäreitä kahtena päivänä peräkkäin: Uusi-Seelanti on tätä nykyä yksitoista tuntia edellä ajassa Suomeen ja Viroon nähden. Tytäremme Enni oli päättänyt viedä meidät syömään merenrantakahvilaan puolen tunnin ajomatkan päähän. Niinpä sitten tyttäremme mies Sami hurjasteli määräpaikkaan vehreiden kukkuloiden halki hyvin mutkaisia teitä. Koko juttu paljastui huijaukseksi: kahvila, jonka nimi on Huia, oli juuri sulkenut ovensa ja merikin oli kuivunut; oli laskuveden aika. No, tätä kaikkea Enni ei tosin ollut suunnitellut.

Seuraavaksi kurvasimme Titirangin intialaisen ravintolaan, joka ei kuitenkaan ollut vielä avannut. Puolen tunnin odotuksen jälkeen pääsimme kuitenkin syömään. Lukaskin veteli mausteisia intialaisia ruokia hyvällä ruokahalulla. Tässä kuvassa poika näyttää ihan tunnetulta sarjakuvahahmolta Tintiltä.

Uuden-Seelannin keväässä on luonto nyt hyvin vehreää ja kaunista. Monet puut ja pensaat ovat kukassa, niin kuin tämäkin puu, joka on täällä yleinen. Puun nimi on hyvin kuvaava: bottle brush tree ’pulloharjapuu’.

Sää vaihtelee varsin nopeasti, mikä johtuu meri-ilmastosta. Päivällä voi olla varsin lämmintä, mutta yöt ovat vielä aika viileitä, ja väliin tulee reippaita sadekuuroja. Tuuli saattaa olla aika voimakas. Meidän asunnossamme on raikasta nukkua, sillä yöllä lämpötila tipahtaa alle 16 asteen. Sähkölämpöpatteri tosin on, mutta sitä ei viitsi pitää kaiken aikaa päällä, koska lämpö karkaa helposti taivaan tuuliin. Ovien alla on melkoiset raot.

Riemukas jälleennäkeminen

Lähdimme matkaan Tallinnasta perjantai-iltana yhdeksän maissa ja olimme perillä Uudessa-Seelannissa Suomen ja Viron aikaa sunnuntaina aamuyöllä kello kaksi. Lennot kestivät yli kaksikymmentä tuntia. Eeva nukkui lentojen aikana yhteensä viitisen tuntia, minä pari. Kaaikkein väsyttävimmät hetket osuivat Hong Kongiin, jossa odottelimme seuraavaa lentoa viitisen tuntia. Hong Kongin lentokenttä oli muuten äärimmäisen siisti. Näytti siltä, että siivoojat kävivät tuon tuosta siivoamassa WC-tilat. Jatkuvasti tuli kuulutuksia, joissa kehotettiin ilmoittautumaan niitä, jotka olivat tulossa ebola-alueilta.

Parin päivän aikana olemme jo ehtineet tavata tyttäremme perhettä moneen kertaan. Pikku Lukas otti meidät riemukkaasti vastaan.

Eilen kävelimme mennen tullen kolmen kilometrin matkan tyttäremme perheen luo, osittain teitä myöten, osittain metsän läpi. Ihastelimme täkäläisten ihmisten ystävällisyyttä: vastaan tuli maoreja, kiinalaisia ja paikallisia asukkaita, ja miltei jokainen tervehti meitä.

Nykyinen majapaikkamme on hyvin vehreällä seudulla Aucklandin Titirangi-nimisellä asuinalueella. Asuntoomme kuuluu yksi tilava huone ja kylpyhuone. Talon omistaa saksalais-italialainen pariskunta, jotka asuvat yläkerrassa puolivuotiaan vauvansa kanssa. Asuntomme terassille avautuva näkymä on viidakkomaisen vehmas.

Uudessa-Seelannissa on nyt kevät. Lämpötilat ovat olleet näinä päivinä 20 plusasteen molemmin puolin. Juuri ja juuri tarkenee...