I lost my family

Sunnuntaiaamuna kävimme jumalanpalveluksessa pienessä seurakunnassa, joka kokoontuu anglikaanikirkon kerhotilassa. Tässä Commoners. Church -nimisessä seurakunnassa, johon tyttäremme perhe kuuluu, oli paikalla kolmisenkymmentä henkeä, monet kuulemma mediaväkeä. 

Liturgia poikkesi jonkin verran totutusta. Varsinaista saarnaa ei ollut, vaan sen sijaan päivän teksti luettiin läpi kahteen kertaan ja mietiskellen. Pastori kertoi lyhyesti omia tekstiin liittyviä pohdintojaan. Sen jälkeen seurakuntalaiset keskustelivat keskenään sisällöstä ja jakoivat sitten ajatuksiaan kaikkien kuullen. Tilaisuudessa laulettiin vähän, vain muutamia liturgiaan kuuluvia osia. Pastori puhui elävästi, ilmeikkäästi  ja täyttä asiaa. Lopuksi seurakuntalaisille oli tarjolla runsas, monenlaisia ruokalajeja sisältävä lounas.

Iltapäivällä lähdimme retkelle Hamilton Gardens -nimiseen puutarhaan. Tähän puutarha-alueeseen kuuluu kymmenkunta erilaista kulttuuria heijastavaa puutarhaa. Puutarhakokonaisuus valittiin v. 2014 vuoden parhaaksi maailmassa.

Lähdimme matkaan kävellen. Osa reitistä kulki valtatien vartta. Jalkakäytävää reunusti tuuhea kasvillisuus. Sitten poikkesimme kapeahkosta aukosta sivutielle ja jatkoimme matkaa jonkin aikaa, kunnes kuulimme hätääntyneitä huutoja: ”Äiti, pappa!”. 

Lukas oli seurannut meitä omissa maailmoissaan hiukan jäljempänä eikä huomannut meidän poikenneen pois jalkakäytävältä. Lähdin Lukasta vastaan, joka nyyhkytti järkyttyneenä ”I lost my family – kadotin perheeni”. Ymmärrän hyvin, kuinka pahalta on tuntunut, kun me olimme yhtäkkiä kadonneet näkyvistä. Tätä asiaa piti käsitellä vielä illallakin.

Kun päästiin perille Lukas nopeasti virkistyi ja alkoi temppuilla ja kiipeillä tyypilliseen tapaansa aina kun tilaisuus tuli.

Itselläni palautui mieleeni kaukainen muisto. Olin isän kanssa Ylivieskan herättäjäjuhlilla pienenä, alle kouluikäisenä poikana, kun kadotin väentungoksessa isäni näkyvistäni. Hätäännyin kovin, mutta jonkin ajan kuluttua isä löysi minut ja tarjosi lohdutukseksi jäätelötötterön - ensimmäisen elämässäni. Se tuntui aivan ihmeelliseltä.

Näpsin puistosta runsaasti kuvia, mutta liitän tähän vain muutaman kuvan. 

Tudor-puistossa otettiin intialaisesta hääparista kuvia.

Intialaisen puutarhan väriloistoa.

Tässä puistossa voisi pitää konsertin; tykötarpeet ovat paikalla.

Tämän sillan alta kuului illalla hurja kurnutus.

Puutarhan puistossa vietettiin tunteja kestävää piknikiä, jossa taustalla soitettiin elävää musiikkia. Rauhallista perhemeininkiä; humalaisia ei näkynyt lainkaan. Kojuissa myytiin eksoottisia ruokia. Itse nautin maukkaan thaiaterian.

Pipo korvissa

Asumme nyt Uuden-Seelannin Pohjoissaarella Hamiltonissa. Hamilton on Uuden-Seelannin neljänneksi suurin kaupunki, joka on tämän, enimmäkseen maanviljelyksestä elantonsa saavan, seudun vireästi kehittyvä ja kasvava keskus. Asukkaita on tätä nykyä n. 170 000. Täällä me asuimme viime reissullakin, mutta nyt eri puolella kaupunkia. Meillä on tässä talossa oma osasto makuuhuoneineen ja saniteettitiloineen.

Asuintalomme sijaitsee lähellä laajaa puisto- ja pelikenttäaluetta. Sen ympäri kiertämisestä kertyy matkaa parisen kilometriä. Pehmoinen nurmikenttä on oikein hyvää lenkkimaastoa.

Luonnossa näkyy kaikkialla alkukesän raikas vehreys ja vihreys. Monet puut kukkivat, ja talojen pihoissa näkyy erilaisia kukkaistutuksia. Jotkut puut kasvavat täällä todella suuriksi.

Rotorua-järven rantaan on matkaa noin puolitoista kilometriä. Harmi kyllä järven vesi on runsaan vesilintukannan vuoksi uimakelvotonta, mutta järven kiertäminen on hieno luontoelämys. Waikato-joki virtaa niin ikään puolentoista kilometrin päässä, ja sen rantamilla liikkuu paljon kuntoilijoita ja ulkoilijoita. Maorit uivat joessa täyttä häkää, vaikka senkin vesi maatalouspäästöjen likaamaa.

Aikaerosta toipuminen edistyy vaihtelevasti. Ensimmäisenä päivänä energiaa tuntui riittävän yllättävän hyvin, mutta kolmantena olinkin sitten melko naatti. Jaksoin sentään pelata erän jalkapalloa Lukaksen kanssa. Hän täyttää kohta seitsemän vuotta.

Lämpötila vaihtelee vuorokauden sisällä vielä näin alkukesällä paljon. Yksi hellekausi oli tosin ehtinyt olla jo ennen meidän tänne tuloamme. Viime öinä elohopea on laskenut 10 asteen nurkille, jopa alle. Nukumme vällyt korvissa, ja aamuyöstä olen sujauttanut pipon päähäni. Täällä talot ovat hataria, joten kylmä ilma hiipii sisään melko lailla esteettä. Päivisin lämpöä on siinä 20 asteen tietämissä. Juuri nyt aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Kesän varhaissatoa on jo runsaasti saatavilla: avokadoa, kumaraa, munakoisoa, omenoita, appelsiineja, banaaneja, mansikoita…

Matka tyssäsi Australiaan - melkein

Lähtöpäivä Uuraisten raitilla

Pyrähdimme Uuteen-Seelantiin kuudella eri kulkuneuvolla: Markun kyydillä Jyväskylään, Onnibussilla Helsinkiin, taksilla lentoasemalle, Finnairilla Singaporeen, Qantasilla Brisbaneen ja toisella Qantasilla Brisbanesta Aucklandiin. Täältä tyttäremme Enni noukki meidät autoonsa ja kuskasi Hamiltoniin, jossa nyt sitten asumme hänen perheensä luona.

Lentomatkat tarjoavat aina yllätyksiä. Brisbaneen saakka kaikki sujui varsin hyvin; saimme jopa nukutuksi muutaman tunnin. Kun olimme Brisbanessa jonottamassa Aucklandin koneeseen, virkailija palautti meidät lähtöpisteeseen, jossa saimme kuulla, että meillä pitäisi olla viisumi päästäksemme eteenpäin. Neljä kertaa aiemmin olimme käyneet Uudessa-Seelannissa, eikä koskaan ollut tarvittu viisumia. Saimme kuulla, että viisumipakko on astunut kaksi kuukautta sitten voimaan. Jos emme saisi viisumiasiaa nopeasti kuntoon, joutuisimme jäämään yöksi Brisbaneen.

Virkailija rupesi kuitenkin järjestämään viisumiasiaa soittelemalla johonkin useaan otteeseen, pyytämällä luottokortin numeron veloittaakseen viisumeista n. 70 euroa, ottamalla kuvat passeistamme ja lähettämällä ne jonnekin. Sitten hän sanoi, että meiltä tullaan kysymään joitakin tärkeitä kysymyksiä, ennen kuin asia olisi selvä. Asia venyi ja venyi, ja koneeseen jonottavat ihmiset joutuivat seisomaan paikoillaan. Lopulta kysymykset tulivat: onko teillä mukana aseita, onko teitä tuomittu rikoksista, oletteko menossa lääketieteellisiin hoitoihin. Jouduimme vastaamaan kieltävästi - ja lopulta meidät päästettiin koneeseen.

Tätä on  odpotettu hartaasti: voidaan sylittää Tamas-vauvaa, iloista vesseliä, joka on nyt kahdeksan kuukauden ikäinen.

Ensimmäisenä päivänä perillä pääsimme seuraamaan juoksutapahtumaa, jossa oli tuhansia osallistujia - myös vävypoikamme Sami, joka sijoittui tapahtumassa kevyesti sadan parhaan juoksijan joukkkoon.

Kuvailin tapahtumaa ja kuljeksin Hamiltonin keskustassa muutaman tunnin ajan. Illalla  säpsähdin kuvaani peilissä: näytti siltä, että olin polttanut  naamani jo ensimmäisenä päivänä, vaikka päivä oli puolipilvinen.  Totta on, että täällä auringonoton suhteen on syytä olla erittäin varovainen.  Myöhemmin selvisi, että näin hurja päivetys ei sentään ollut. Punoitus johtui osaksi siitä, että olin kokeillut ensi kertaa elämässäni virtuaalilaseja, jotka olivat puristianeet päänuppiani.

Illalla teimme vielä viiden kilometrin lenkin läheisen järven ympäri. Joten näihin tunnelmiin, näihin maisemiin tältä erää ...