Lähtöpäivä Uuraisten raitilla
Pyrähdimme Uuteen-Seelantiin kuudella eri kulkuneuvolla: Markun kyydillä Jyväskylään, Onnibussilla Helsinkiin, taksilla lentoasemalle, Finnairilla Singaporeen, Qantasilla Brisbaneen ja toisella Qantasilla Brisbanesta Aucklandiin. Täältä tyttäremme Enni noukki meidät autoonsa ja kuskasi Hamiltoniin, jossa nyt sitten asumme hänen perheensä luona.
Lentomatkat tarjoavat aina yllätyksiä. Brisbaneen saakka kaikki sujui varsin hyvin; saimme jopa nukutuksi muutaman tunnin. Kun olimme Brisbanessa jonottamassa Aucklandin koneeseen, virkailija palautti meidät lähtöpisteeseen, jossa saimme kuulla, että meillä pitäisi olla viisumi päästäksemme eteenpäin. Neljä kertaa aiemmin olimme käyneet Uudessa-Seelannissa, eikä koskaan ollut tarvittu viisumia. Saimme kuulla, että viisumipakko on astunut kaksi kuukautta sitten voimaan. Jos emme saisi viisumiasiaa nopeasti kuntoon, joutuisimme jäämään yöksi Brisbaneen.
Virkailija rupesi kuitenkin järjestämään viisumiasiaa soittelemalla johonkin useaan otteeseen, pyytämällä luottokortin numeron veloittaakseen viisumeista n. 70 euroa, ottamalla kuvat passeistamme ja lähettämällä ne jonnekin. Sitten hän sanoi, että meiltä tullaan kysymään joitakin tärkeitä kysymyksiä, ennen kuin asia olisi selvä. Asia venyi ja venyi, ja koneeseen jonottavat ihmiset joutuivat seisomaan paikoillaan. Lopulta kysymykset tulivat: onko teillä mukana aseita, onko teitä tuomittu rikoksista, oletteko menossa lääketieteellisiin hoitoihin. Jouduimme vastaamaan kieltävästi - ja lopulta meidät päästettiin koneeseen.
Tätä on odpotettu hartaasti: voidaan sylittää Tamas-vauvaa, iloista vesseliä, joka on nyt kahdeksan kuukauden ikäinen.
Ensimmäisenä päivänä perillä pääsimme seuraamaan juoksutapahtumaa, jossa oli tuhansia osallistujia - myös vävypoikamme Sami, joka sijoittui tapahtumassa kevyesti sadan parhaan juoksijan joukkkoon.
Kuvailin tapahtumaa ja kuljeksin Hamiltonin keskustassa muutaman tunnin ajan. Illalla säpsähdin kuvaani peilissä: näytti siltä, että olin polttanut naamani jo ensimmäisenä päivänä, vaikka päivä oli puolipilvinen. Totta on, että täällä auringonoton suhteen on syytä olla erittäin varovainen. Myöhemmin selvisi, että näin hurja päivetys ei sentään ollut. Punoitus johtui osaksi siitä, että olin kokeillut ensi kertaa elämässäni virtuaalilaseja, jotka olivat puristianeet päänuppiani.
Illalla teimme vielä viiden kilometrin lenkin läheisen järven ympäri. Joten näihin tunnelmiin, näihin maisemiin tältä erää ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!