Kaikkien aikojen kalareissu

Ajoimme aatonaattona Whangamataan, johon on Hamiltonista matkaa 120 kilometriä. Loppumatka kulkee korkeiden kukkuloiden päällitse ja lomitse, joten tie on hyvin kiemuraista. Whangamata on pieni kaupunki Tyynenmeren rannalla, jossa on runsaasti vuokrattavia loma-asuntoja. Pysyviä asukkaita on vain noin 3500, mutta loma-aikoina väkimäärä nousee rajusti; uuden vuoden juhlijoita alueella on jopa 25 000 ihmistä.

Meidän talossamme oli neljä huonetta, keittiö ja kylpyhuone. Kaikkia huoneita tarvittiin, sillä oman perheemme lisäksi luonamme viipyi joulupyhien ajan kaksi suomalaista naista, joista toinen asuu Hamiltonissa ja toinen, hänen ystävänsä, oli saapunut Uuteen-Seelantiin viikoksi. Huoneiston vuokra oli todella suolainen. Kaiken lisäksi mukana piti olla omat liinavaatteet ja lähtiessä piti kaikki paikat siivota itse. Suositeltiin, että vettä pitäisi käyttää säästeliäästi, koska reippaaseen kuukauteen on satanut hyvin vähän. Surkuhupaisaa kyllä, ennen tuloamme jokin putki oli ratkennut niin, että pihalaatan alta vuoti koko ajan vesivana.

Olimme tilanneet netitse joulun eväät Countdown-nimisestä kaupasta. Niiden piti tulla perille samana iltana, jolloin me saavuimme vuokra-asuntoomme. Kaupasta kuitenkin soitettiin, että lähetys saattaa myöhästyä, koska kuljetusautossa on ilmennyt joitain ongelmia. Myöhemmin illalla tuli uusi soitto, jossa valiteltiin vuolaasti sitä, että auto on hajonnut, joten kuljetus siirtyy seuraavaan päivään. Lopulta ruoat saapuivat aamupäivällä jouluaattona. Ihme kyllä, olimme silloin vielä elossa. Kauppa hyvitteli meitä antamalla tilatun yhden kalkkunan asemasta kaksi. Niinpä meillä oli yhteensä kahdeksatta kiloa kalkkunaa, jota sitten syötiin neljä päivää yhteen menoon, niin että se tuntui pursuavan jo korvista ulos.  

Jouluaattona lahjojen jakoon tuhrautui reippaat kaksi tuntia, sillä jokaista lahjaa ihasteltiin joukolla. Lahjat auottiin vuoron perään, kunhan ensin Lukaksen lahjavuori oli vajunut siihen määrään, että me muutkin päästiin mukaan niin sanottuun lahjasouviin. Lukas odotti H-hetkeä innosta täristen.

Meidän joulukuusemme näkyi talon ikkunasta.

Joulunajan huippuelämys oli kalareissu Lukaksen kanssa. Minä sain lahjaksi virvelin (jonka lupasin heti perinnöksi Lukakselle). Jo aiemmin oli ollut puhetta kalastamisesta, mutta nyt asia alkoi todella poltella. Reissua valmisteltiin huolella. Sovimme juhlallisesti, että me olemme real fishermen ’tosikalamiehiä’, kunnostimme kalastusvälineet, laitoimme evästä mukaan ja sitten menoksi. Lukas totesi moneen kertaan: this is so exciting. Ja jännittävää siitä tulikin! Ongimme mereen laskevan joen suulta laskuveden aikaan. Virvelin käyttöä en uskaltanut opettaa, sillä onkikin viuhahteli veteen liki pelottavalla vauhdilla. Emme saaneet yhtään kalaa; eihän meillä ollut syöttejäkään, mutta se ei tahtia haitannut. Lukas ei olisi malttanut lopettaa ollenkaan, mutta sitten alkoi ja hämärtää ja rupesi paleltamaan. Se oli Lukaksen ensimmäinen kalareissu, kaikkien aikojen kalareissu, myös minulle!

Eevalle paras synttärilahja jouluaattona oli se, että sai uida sydämensä kyllyydestä. Jokisuulla oli hyvä uida, sillä siellä ei ollut juuri aaltoja. Tosin virta vei vastustamattomasti merelle tai joen yläjuoksulle päin sen mukaan, oliko lasku- vai nousuvesi. Jokiuinnin jälkeen Eeva uskaltautui jo merellekin lainelaudan kanssa.

Whangamatan rannat ovat uimareiden ja surffaajien suosiossa, sillä merenkäynti on siellä suhteellisen maltillista.

Laskuveden aikaan joen pohjalla saattoi kävellä, suhteellisen kapeata virtausuomaa lukuun ottamatta.

Aitoa joulua etsimässä

Joulun tunnelmaa täällä Uudessa-Seelannissa saa hakemalla hakea – eikä tahdo löytyä sittenkään. Täällähän on kaikki Suomeen verrattuna nurinpäin. Säät ovat helteiset (lunta löytyy vain Eteläsaaren vuorten huipulta), ja päivänvaloa riittää: tänään aurinko on noussut 5.54 ja laskee 20.50. Tästä päivästä alkaen päivä alkaa lyhetä. Aurinko seilaa taivaalla vastapäivään, autot kulkevat väärällä puolella tietä, ja hilkulla on, etteivät ihmisetkin kävele pää alaspäin… Maan pääministerinä on agnostikoksi tunnustautuva 37-vuotias nainen.

Jouluvaloja, joita Suomessa on joka puolella, täällä ei näy paljon missään, jos ei oteta lukuun kauppakeskuksia. Tässä läheisellä kadulla yksi talo oli kuitenkin sonnustautunut jouluvaloihin ja rihkamaan. Feikiltähän se näyttää.

Veikkaisin, että Hamiltonin keskusaukiolle pystytetty joulukuusi on vähän isompi kuin Senaatintorille pystytetty. No, kuusihan se ei taatusti ole, mikä yrtti lie.

Lukaksen kindyn eli hoitopaikan henkilökunta ja lasten perheet järjestivät lapsille pikkujoulun ruokailuineen Rotoroa-järven rannalla. Lukaksen äiti jakeli lahjoja lapsille, ja lapsille pystytettiin pomppulinna.

St Peterin anglikaaninen katedraali on Hamiltonin näyttävin kirkko. Se oli virittäytynyt jouluun seimiasetelmalla.

Eniten joulun tuntua saimme käymällä viime sunnuntain jumalanpalveluksessa lähellä sijaitsevassa Bible Churchissa, joka on ymmärtääkseni babtistikirkko. Vastaanotto oli tavattoman lämmin. Juontaja ilmoitti heti tilaisuuden alkuun, että tällä kertaa kaukaisimmat kirkkovieraat ovat Suomesta. Lapset esittivät laulunäytelmän ja lauloivat. Pastori piti saarnan Sakariaasta, joka yhdeksän kuukauden mykkyyden jälkeen sai puhekykynsä takaisin Johanneksen synnyttyä. Mutta sen sijaan että hän olisi intoillut vain omasta lapsestaan, hän ylistikin Vapahtajaa, joka oli vielä tuohon aikaan heillä vieraisilla olevan Marian kohdussa. Saarnan jälkeen yksi ja toinen seurakuntalainen tuli tervehtimään ja kyselemään, keitä me oikein olemme, ja kutsui kukin vuorollaan juhlalounaalle. Eihän me menty, ujot suomalaiset.

War memorial park

Hamiltonissa on useita erikokoisia ja -näköisiä puistoja. Yksi niistä sijaitsee melko lähellä kaupungin keskustaa Waikato-joen varrella. Puiston nimi on War memorial park: sinne on pystytetty muistomerkkejä maailmansodissa kaatuneiden paikallisten ihmisten muistoksi. Puistolla kunnioitetaan myös niiden uudisasukkaiden muistoa, jotka aikoinaan tulivat tälle seudulle Waikato-jokea pitkin.

Keskeisellä paikalla puistoa lentää Spitfire-hävittäjä, joka oli Yhdistyneen kuningaskunnan ja monien muiden liittoutuneiden ilmavoimien käyttämä toisen maailamansodan aikainen yksimoottorinen ja yksipaikkainen hävittäjä. Konetyyppi on yksi parhaiten tunnettuja toisen maailmansodan aikaisia ilma-aluksia. 

Lehtimaja, jonka taustalla näkyy kyyhkyslakka, missä valkoiset kyyhkyset pitävät majaa.

Puiston laidalla on hyvin tilava häkki, jossa asustaa monia värikkäitä papukaijalajeja. Nämä ovat neitokakaduja eli nymfipapukaijoja. Niillä on selvästi hyvin läheiset välit, sillä ne kuhertelivat keskenään kaiken aikaa, kun niitä seurasin. Ne nostivat mieleeni nostalgisia muistoja. Meillä näet oli, silloin kun lapsemme olivat alle kymmenvuotiaita, kaksi nymfipapukaijaa, joiden nimet olivat Konsta ja Stiina.

Puistossa on myös lasten uimapaikka.

Arkielämän pienoisdraamaa

Hamiltonin seutu on enimmäkseen tasaista aluetta, missä on hyvä ajella potkulaudalla jalkakäytäviä pitkin. Polkupyöräiljöitä näkyy varsin harvoin. Kun me viimeksi Eevan kanssa potkuttelimme joen vartta pitkin puistoon, ihmettelin, miksi miltei kaikki vastaantukijat hymyilivät meille. Sittten oivalsin, että täällä on totuttu lähinnä potkulaudalla liikkuviin lapsiin.

Viime sunnuntaina lähdimme potkulaudoilla kirkkoon. Kun lähdimme ylittämään leveää vilkasliikenteistä katua, Eeva pysäytti lautansa, joka kierähti ympäri lyöden häntä nilkkaan. Eeva lensi katuun rähmälleen, ja näin siinä kävi; se siitä kirkkoreissusta.

Lukas ei mennyt kahtena päivänä lainkaan hoitopaikkaan, koska hänelle tuli mahatauti. Ensimmäisen päivän hän oli oksenneltuaan jo aamusta hyvin voipunut, ei syönyt ja joikin vain pieniä hörppyjä vettä. Parin kolmen tunnin päiväunien jälkeen elämä alkoi jälleen palailla. Seuraavana päivänä energiaa tuntui olevan sitäkin enemmän, ja ruoka maittoi. Ehdittiin leikkiä yhdessä kaikenlaista: pelattiin jalkapalloa, heiteltiin frisbeetä, lennätettiin lennokkeja, piirrettiin ja leikittiin autoilla. Autoista tarkistettiin, missä maassa kukin oli valmistettu; Kiina voitti, Thaimaa ja Malesia olivat hyviä kakkosia.

Mutta kaikkein riemukkaimpia olivat vesileikit, sillä päivä oli jälleen kuuma, niin kuin se on ollut miltei joka päivä kolmen viikon aikana. Päiväsaikaan ei jaksa kovin paljon olla kirkkaan taivaan alla. Vaikka lämpötila ei ole paljon yli 25 asteen, aurinko tuntuu selvästi paahtavammalta kuin vastaavassa lämpötilassa Suomessa. Yöllä lämpötila putoaa onneksi 15 asteen tuntumaan.

Asuntomme sijaitsee alueella, jossa talot ovat hyvin lähekkäin toisiaan. Lähinaapurien talot ovat vain muutaman metrin päässä. Alkupräinen tontti on ollut paljon suurempi, mutta sille on sitten rakenneltu taloja varsin tiheään. Kaikki elämän äänet kuuluvat selvästi, niin päivällä kuin yölläkin, sillä talot ovat hataria.

Yllä olevassa kuvassa näkyy appelsiinipuu, jonka jälkisatoa on saatu nauttia näihin päiviin saakka.

Naapuritalon katon reunan alle näyttää lintu tehneen pesän.

Monarkkiperhosten leikkiä

Yhtenä päivänä intouduin kuvaamaan monarkkiperhosia, joita näytti lentelevän erityisesti lähikadulla, jota reunustavat molemmin puolin hevoskastanjat. Varsinaisesti monarkkiperhosen toukan ravintokasveja ovat monet asclepias-suvun lajit (esim. silkkiyrtti), jotka houkuttelevat monarkkiperhosia luokseen ja joihon perhoset munivat muniaan. Satuin saamaan muutaman kuvan keskenään leikkivistä perhosista.

Monarkkiperhosen pääasiallisia esiintymäalueita ovat Pohjois- ja Etelä-Amerikka, mutta sitä tavataan myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Euroopan, Afrikan ja Aasian mantereilta tämä perhoslaji puuttuu. Pohjoisamerikkalaiset monarkkiperhoset vaeltavat joka vuosi jopa 4 000 kilometrin matkan talvehtimisalueelleen Väli-Amerikkaan.

Tutkijat ovat selvittäneet, että monarkkiperhoset suunnistavat kaksinkertaisen ohjausjärjestelmän avulla. Niiden elimistössä on proteiini, jossa yhdistyvät aurinkokompassi ja eräänlainen sisäinen kello. Tämän proteiinin avulla ja Maan magneettikenttää hyödyntämällä perhoset pystyvät säilyttämään viivasuoran kurssin, vaikka auringon asema muuttuu.

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Meidät kutsuttiin Taurangaan Suomen 100-vuotisjuhlaan. Ennin tehtäväksi langesi tehdä tapahtumaan juhlakakku.

Tässä kakkua ja Suomen lippua viedään juhlapaikalle Taurangan keskusta-alueella. Pane merkille myös Lukaksen Suomi-lippis.

Juhlapaikka oli suomalaisen lähettiperheen tukijärjestön vuokraama huoneisto, jossa lähetit tarjoavat majoitusta reppureissaajille. Joka torstai-ilta he järjestävät ruokailun paikalla oleville. Ruokailemaan ovat tervetulleita myös satunnaiset kävijät, esimerkiksi kodittomat ihmiset. Vieraanvaraisuus ja ystävällinen kohtelu saa monet kiinnostumaan pintaa syvemmistä asioista; monet kävijöistä ovatkin tulleet uskoon. Nyt paikalla oli toistakymmentä suomalaista ja toinen mokoma eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä.

Seurasimme YLE-areenan arkistosta linnan juhlia videotykillä seinälle heijastettuna. Muualta kuin Suomesta kotoisin olevia näytti aika lailla huvittavan juhlinnan sävy, erityisesti kättelysosuus.

Pääruokana oli mm. hernekeittoa ja jälkiruokana Suomi-kakku ja joulutortut.

Seuraavan yön vietimme motellissa, joka sijaitsi vilkkaan liikenneväylän varrella. Motellin pihalla oli pieni uima-allas, jonka vesi ei virkistänyt lainkaan; veden lämpötila oli varmaan ainakin 35 astetta. Seuraavana päivänä menimme esikaupunkialueelle, missä löytyi muun muassa tällainen näkymä: koivukuja, joka poikkesi ulkonäöltään aika tavalla siitä, mihin olemme Suomessa tottuneet.

Sami kävi ostamassa eräältä hollantilaiselta kaverilta netin kautta varaamansa rummun. Tämän kaverin poika oli rakentanut talon sivurakennukseen hyvin aidon näköisen junaradan ja siihen kuuluvan miljöön.

Lukas oli aamusta lähtien tavanomaista väsyneempi, ja iltapäivällä hänelle nousi kuume. Kun kävimme lounaalla eräässä thairavintolassa, Lukas ei halunnut syödä mitään, vaan kävi kokolattiamatolle pitkäkseen. Kun olimme aloittamassa ruokailua, Lukaksella oli jotakin asiaa. Hän puhui niin hiljaa, että hänen isänsä täytyi kumartua kuuntelemaan, mitä hän halusi sanoa:

Lukas: "Oletteko te siunanneet ruokanne?
Sami: "Joo, kyllä me jo siunattiin."
Lukas: "Mutta minä en kuullut."
Sami: "No, tehdään se uudestaan."

Sitten me luettiin ruokarukous toistamiseen ja entistä suuremmalla äänellä. Lukas totesi, että nyt hän kuuli.

Paluumatkalla Lukas nukkui autossa kotiin saakka. Herättyään hän oli jo pirteämmän oloinen.

Tauranga ja Mount Maunganui

Sunnuntaina vietimme päivän Taurangassa. Tyynenmeren rantakaupunki Tauranga on nopeimmin kasvavia kaupunkeja Uudessa-Seelannissa. ja siellä on nykyisin miltei 138 000 asukasta. Kaupungissa on suuri satama,  ja se on yksi liike-elämän, kulttuurin ja puutarhanhoidon keskuksista Uudessa-Seelannissa.  Asuinalueena Tauranga on erityisesti eläkeläisten suosiossa. Pitkät valkoiset hiekkarannat reunustavat kaupunkia. Ilmastoa kuvataan subtrooppiseksi korkean suhteellisen kosteuden vuoksi. Turisteja kaupungissa käy runsaasti. Parhaillaan satamassa oli valtavan kokoinen laiva, joka oli tuonut kaupunkiin tuhansia turisteja, ilmeisesti Amerikasta. Aurinkoisia päiviä on vuoden mittaan runsaasti, ja niin oli nytkin.

Kipusimme Mount Maunganui -nimiselle vuorelle, joka kohoaa 732 metrin korkeuteen, ja sinne nouseminen vei noin puolitoista tuntia. Se kävi jo kunnon kuntoilusta, mutta viisivuotias Lukaskin selviytyi urakasta miltei mankumatta. Vuori on Uuden-Seelannin alkuperäisväestölle Maoreille pyhä paikka. Seuraavan kuvan asumaton metsäalue Matakana-niminen on niin ikään maoreille pyhä alue, joka on paikallisen heimon omistuksessa.

Rantahiekka on melko valkoista, vaikkei sitä tästä kuvasta voi päätelläkään. Siinä voi kävellä paljoin jaloinkin, toisin kuin Raglanissa, jossa kävimme viikko aikaisemmin: siellä hiekka on mustaa ja polttavan kuumaa.

Paluumatkalla poikkesimme erään Taurangassa asuvan ja lähetystyötä tekevän perheen kotona, joka sijaitsi korkealla ja äkkijyrkällä mäen rinteellä. Näkymät olivat sen mukaisia. Perheellä on kuusi lasta. Täällä saimme nauttia makoisan päivällisen. 

Hobbittimaisemissa

Olemme nyt viipyneet täällä maapallon väärällä puolella kaksi viikkoa. Sää on ollut koko ajan helteistä tai ainakin likellä hellelukemia,  mikä on kuulemma aika poikkeuksellista näin alkukesällä. Vain kaksi kertaa on satanut, toisella kertaa tosi rankasti.

Helteistä ja aurinkoista oli myös eilen, kun lähdimme Taurangaan Uuden-Seelannin itärannikolle, Tyynenmeren rannalle. Vietimme siellä päivän upeissa maisemissa, mutta kerron tästä reissusta vasta seuraavassa jutussa. 

Julkaisen tässä muutaman kuvan paluumatkan varrelta. Pysähdyimme ottamaan kuvia melko lähellä Matamata-nimistä paikkaa. Matamatassa sijaitsee Hobbiton - hobbittikylä, joka on elokuvasta Taru sormusten herrasta tuttu kuvauspaikka. Tällaiset maisemat ovat aika tyypillisiä Uudelle-Seelannille.