Seikkailumieli koetuksella

Muutimme matkamme viimeiseiksi päiviksi Aucklandiin Howickin kaupunginosaan merenrantamotelliin, jotta olisimme jo kohtalaisen lähellä lentokenttää. Motellihuoneessamme oli suunnattoman iso parivuode, joten eipä sinne juuri muuta tilaa jäänytkään. Uimaranta oli sikäli mainio, että aallot pysyivät kohtalaisen matalina ja uimaan pääsi vaivattomasti. Rannalla näkyi runsaasti kalamiehiä, etenkin kun sattui olemaan kansallinen vapaapäivä.

Teimme retken läheiselle Musick Point -nimiselle niemelle, josta avautui tällaisia näkymiä. Taustalla näkyy tulivuorisaari Rangitoto, jossa olemme käyneet aiemmalla matkallamme. Täälläkin oli kalamiehiä, mutta vähän erikoisessa paikassa.

Paluumatkalla Uudesta-Seelannista Suomeen tarvittiin roppakaupalla seikkailumieltä. Muutama tunti ennen koneen lähtöä Aucklandista, saimme puhelimeen viestin, että koneen lähtö myöhästyisi tunnilla. Siksi tilasimme taksin myöhemmin kuin muutoin olisimme tehneet. Lentokentällä selvisi kuitenkin, että kone lähtee sittenkin ajallaan. Kun kyselimme selitystä sotkuun, kukaan ei osannut vastata. Myöhemmin Shanghaissa saimme kuulla eräältä suomalaiselta naiselta, että hänkin oli saanut tuon harhauttavan viesti. Erikoista kyllä, niin meidän kuin hänenkin puhelimesta viesti oli myöhemmin kadonnut. No, meillähän tuli kova kiire. Lennolle kirjautuminen piti hoitaa itse automaatilla. Sitten kipin kapin laukkujen luovutukseen ja tullitarkastukseen. Lopulta ehdimme koneeseen niukin naukin.

Shanghaissa kaikki oli vielä sekavampaa. Lentoasema on siellä älyttömän suuri, ja opasteet ovat niukkoja ja epähavainnollisia. Otti aikansa ennen kuin löysimme kansainvälisille matkustajille tarkoitetun jonon. Odotimme vuoroamme hyvän tovin, ja luukulle päästyämme saimme kuulla, että meidän piti mennä hallin toiseen päähän jonottamaan. Siellä oli – niin kuin muillakin luukuilla – kaksi virkailijaa tekemässä passitarkistusta. Saimme kuulla, että meidän on täytettävä kortti, johon tuli henkilötiedot ja lentoa kokevat tiedot. Virkailijat tutkivat ja tiirailivat matkustajien passeja ja tietokoneitaan. Kaikki kävi kuin hidastetussa filmissä. Kun vihdoin tuli meidän vuoromme, meille sanottiin, että olimme täyttäneet väärän kaavakkeen, keltaisen eikä valkoista, johon tuli kuitenkin samat tiedot kuin jo täyttämäämme kaavakkeeseen.

Sitten oli vuorossa matkalaukkujen haku hihnalta. Menomatkalla Hong Kongin kautta matkalaukut olivat menneet perille asti ilman välitsekkausta, mutta täällä oli toisin. Kun löysimme  oikean hihnan, se oli ehtinyt jo pysähtyä ja laukkuja ei näkynyt missään. Keksimme ne kuitenkin aulan laidalta nököttämästä. Siellä niihin olisi voitu rauhassa panna sisään huumeita tai vaikka pommi, eikä kukaan olisi huomannut mitään. 

Sitten menimme jonoon, joka näytti johtavan tulliin ja matkalaukkujen läpivalaisulaitteelle. Aikamme jonotettuamme aloimme epäillä, olimmekohan väärässä jonossa, koska siinä näytti olevan vain kiinalaisia. Kysyimme eräältä mieshenkilöltä, oliko tämä jono tarkoitettu myös ulkomaalaisille. Hän vastasi, ettei ollut, vaan meidän piti mennä yläkertaan. Lähdimme etsimään yläkertaan vieviä portaita, mutta kun niitä ei tuntunut löytyvän, kysyimme eräältä virkailijalta neuvoa. Hän opasti meitä eteenpäin toisen virkailijan luo, poliisimiehen, joka sanoi, ettei meidän pidä mennä yläkertaan vaan tulliin menevään jonoon. Se jono oli se sama jono, jossa olimme jo aiemmin olleet. Nyt siihen oli vain kertynyt runsaasti lisää pituutta.

Tässä vaiheessa meitä rupesi jo jännittämään, ehdimmekö koneeseen, jos asiat edistyvät näin vitkaan. Vihdoin kun tuli meidän vuoromme panna matkalaukut läpivalaisukoneeseen, jokin virkailija yllättäen ohjasikin jonon armeliaasti laiteen ohi. 

Seuraavaksi löysimme tiemme käsitavaroiden tarkistuspisteeseen. Siellä laitteet piippasivat niin minun kuin matkatavaroitteni kohdalla. Minulta ei kuitenkaan löytynyt mitään hälyttävää, mutta nesessääristäni löytyi pieni monitoimilinkkari. Sanoin virkailijalle, että voit toki pitää sen, ja niinpä hän ottikin sen haltuunsa.

Sitten lähdimme kiireellä etsimään tiskiä, jossa voisimme kirjautua sisään lennolle. Aikamme haahuiltuamme, löysimme yläkerrasta oikean tiskin, jossa matkalaukkumme punnittiin ja pantiin menemään eteenpäin. Asia ei ollut kuitenkaan sillä selvä, sillä meidän piti mennä kauemmas erilliseen huoneeseen, jossa laukkumme avattaisiin ja tutkittaisiin; vasta sitten voisimme palata takaisin ja saisimme matkalippumme. Minun laukustani virkailija oli läpivalaisukuvan perusteella löytävinään jotain epäilyttävää, mutta aikamme pengottuamme sen sisältöä, sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään. Sitten kipin kapin takaisin noutamaan matkalippujamme. 

Lipuista näimme, että meidän piti mennä portille 36C. Sitäkään ei meinannut löytyä, ja jouduimme jälleen kysymään opastusta eräältä virkailijalta. Hän sanoi, että meidän piti vielä mennä yhden tarkastuspisteen läpi ennen kuin pääsisimme alueelle, missä portit ovat. Tarkastuspisteellä oli huolestuttavan pitkä jono, ja aika oli hupenemassa vähiin. Kerroimme huolemme jonoa ohjailevalle virkailijalle, ja hän armollisesti laski meidät jonon ohi suoraan tarkastuspisteeseen. Olimme vihdoin alueella, jossa portit sijaitsivat, ja kun löysimme oikean portin, siellä oltiin jo jonottamassa koneeseen.

Meillä oli ollut Shanghaissa reipas kolme tuntia aikaa hoitaa homma, mutta se riitti vain niukin naukin. Pelkästään lentoasemalla liikkumisesta meille oli kertynyt yli 3000 askelta. Lento Auclandista Shanghaihin oli kestänyt noin 12 tuntia, ja Lento Finnairin koneella Helsinkiin kesti  vain vaivaiset 9,5 tuntia.