Matkustimme koko perheen voimin joulun aikaan kolmeksi päiväksi vuokraamaamme taloon Waikato-nimiseen kylään, joka sijaitsee samannimisen joen mutkassa Tasmaninmeren rannalla. Jouluaattona seuraksemme tuli vielä pariksi päiväksi hollantilainen pariskunta pienen poikansa kanssa. Tämä pariskunta on tyttäremme perheen hyviä ystäviä.
Taru sormusten herrasta - elokuvatrilogia ja Hobitti-trilogia on kuvattu kokonaisuudessaan Uudessa-Seelannissa. Tässä maisemassa, joka löytyy Nikau-nimisestä paikasta, on kuvattu kohtaus yhteen Hobitti-elokuvaan.
Asuintalomme, joka näytti olevan myytävänä, oli komikerroksinen, ja sieltä avautui hienot näkymät merelle, jonne oli matkaa vain parisataa metriä. Kävimme Eevan kanssa meressä uimassa vain yhden kerran. Vesi ei ollut kylmää, mutta aallot olivat niin korkeita, ettei uimisesta tullut mitään; lähinnä oli kyse siitä, että annoimme aaltojen vyöryä ylitsemme ja pidimme varamme, etteivät ne merelle palautuessaan kiskoneet meitä mukaansa.
Jouluaattona teimme retken Waikato-joen suistoon, jonka rantamilla levittäytyivät laajat hiekkadyynit. Joessa uiminen oli paljon helpompaa kuin meressä, joskin pohja oli vähän liejuinen.
Jouluaattoaamuna havahduimme siihen, että kylältä kuului jotain mökää. Luulimme ensin, että oli jokin hätä, mutta sitten näimme paloauton, jonka lavalta joulupukki nakkeli karkkeja tien varrella seisoville lapsille.
Kylän lähellä oli hyvin korkea kukkula, jonka laelle innostuimme joulupäivänä Eevan kanssa kapuamaan. Polku oli aika huono, ja kulki paikoin aivan jyrkänteen reunaa. Paikoin oli niin jyrkkää, että piti kiskoa itsensä ylös köyden avulla, joka oli onneksi kiinnitetty polun varteen. Näkymät eivät olleet hassummat. Ensimmäisessä kuvassa olimme vasta puolimatkassa.
Uudessa-Seelannissa on noin kymmenen kertaa enemmän lampaita kuin ihmisiä: noin 40 miljoonaa. Nämä lampaat näyttivät äskettäin kerityiltä.
Paluumatkalla valitsimme näköalareitin, joka teetti noin 50 kilometrin lisälenkin äärimmäisen mutkaisia ja mäkisiä sorateitä. Aika ajoin auton alta kuului epäilyttäviä ääniä pohjan raapiessa tien pintaa. Maisemat olivat kuitenkin vaivan arvoisia.
PS Kirjoitin valokuvablogiini jutun Uuden-Seelannin hauskimmasta linnusta, jota maorit kutsuvat piwakawakaksi. Juttu köytyy täältä: http://bengtphoto.blogspot.co.nz.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!