Uusi-Seelanti vs. Suomi

Joku ehkä kysyy, mikä siellä Uudessa-Seelannissa on erilaista kuin Suomessa. No ensinnäkin täällä ajetaan väärällä puolella tietä ja aurinko kiertää väärään suuntaan, oikealta vasemmalle eli vastapäivään. Tietysti luulisi ihmisten kulkevan pää alaspäin, mutta se on sentään vain ilkeää huhua.

Hyvin kummallista suomalaisesta näkökulmasta on, että ventovieraat ihmiset tervehtivät ystävällisesti vastaantulijoita, kaupungeissakin. Ja erittäin hämmentävää on, että tyttäremme perheen ystävät tervehtivät meitä ensi kertaa meidät nähdessään tyrmäävän ystävällisesti. Siitä joutuu joksikin aikaa kulttuurisokkiin.

Luin juuri uutisista, että Huittisissa oli ollut maanjäristys, niin kamala, että jopa ”roskikset heiluivat”. Täällä on, kuten jo aiemmin kerroin, 1500 maajäristystä joka päivä ja niistä 100-150 voidaan havaita tavallisin aistein, ilman seismografeja. Tulivuoria ei Huittisissa ole eikä muuallakaan Suomessa, mutta täällä purkautui viimeksi tällä viikolla tulivuori, jossa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä ja varmasti enemmänkin, sillä joukko ihmisiä on edelleen kateissa.

Talot täällä ovat kalliita, vaikka suuri osa niistä on hataria ja huteria. Maa on vielä kalliimpaa, niin että sitä vain harvat pystyvät ostamaan. Näitä harvoja ovat etenkin kiinalaiset. No, toki Suomessakin talot maksavat, mutta niissä sentään tarkenee talvellakin. Outoa on myös se, että vaikka maa maksaa paljon, täällä on paljon hulppean isoja puistoja. Niin kuin tässä meidän lähelläkin: kierrän sen aamuisin kolmeen kertaan, juosten ja välillä kävellen, ja matkaa kertyy 5,3 kilometriä. Aamuisin puistossa näkyy tuskin ristin sielua, mutta annapa olla, kun tulee viikonloppu: paikalla on satoja pelaajia ja mahtava mekkala.

Luonto on täällä varsinkin näin alkukesästä erittäin vehreää ja raikkaan vihreää. Puu- ja pensaslajeja on lukematon määrä, enkä minä tunnista niistä montakaan. Pohutukawan sentään tunnistan. Se on ikivihreä marraskuusta tammikuuhun saakka kukkiva puu, jota kutsutaan Uuden-Seelannin joulupuuksi. Nyt kukinta on vasta aluillaan.

Hedelmäpuut tuottavat hedelmää minkä kerkiävät; kaikki eivät näköjään viitsi edes poimia niitä, kuten esimerkiksi tämän appelsiinipuun omistaja. Joka aamu näen lenkilläni uusia pudonneita hedelmiä, joita kukaan ei ole korjannut talteen.

Suomalaisena silmään pistää kaiken tämän kauneuden keskellä se, että talojen ympärillä on toinen toistaan rumempia aitoja. Ne on tehty kaiketi kyllästetystä laudasta, mutta tässä ilmastossa, jossa sataa välillä rajusti, on kuumaa ja kosteaa, laudat ovat tummuneet ja vihertyneet. Toki täällä on myös alueita, joilla on hienompia taloja ja niitä ympäröiviä aitoja, mutta ei puhuta nyt siitä.

Täällä ei ole lainkaan myrkyllisiä eläimiä, ellei oteta lukuun punaista hämähäkkiä, joka on kuulemma äskettäin purjehtinut tänne paikallisten iloksi. Luonnosta pidetään hyvin tarkkaa huolta: luontopoluille mentäessä on lenkkarien pohjat ensin desinfioitava. Poluilta ei saa poiketa metsään, ja se onkin ymmärrettävää, sillä eksymisen vaara tiheässä viidakkomaisessa metsässä on suuri. Luontopolut sinänsä ovat erinomaisesti tehtyjä ja tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutustua paikalliseen luontoon.

Lintuja on runsaasti, mutta perhosia vähän. Vaikka Uusi-Seelanti siis häviää perhosten määrän suhteen mennen tullen Suomelle, sillä on kuitenkin valttinaan monarkkiperhonen, jota etenkin tähän aikaan voi bongata päivittäin omassa pihassakin. Löysin eilen tästä lähettyviltä monarkin ravintokasvin (ilmeisesti silkkiyrtin), joka houkuttelee niitä luokseen, ja niinpä tänään pääsin kuvaamaan sen ympärillä leijailevia perhosia.