Vaarallista peliä

Vietimme näissä maisemissa kolme päivää. Tämä retki oli tytärtemme antama synttärilahja minulle. Hienon kohteen he olivat valinneet: korkean kukkulan päällä oleva talo, hulppea olohuone, kolme makuhuonetta ja upea puutarha takapihalla.

Talo sijaitsee Maungatautarin alueella, ja sen lähettyvillä vuoren rinteillä on Uuden-Seelannin suurin luonnonpuisto. Tuolta puistosta monet harvinaiset linnut laskeutuvat sen talon puutarhaan, jossa majoituimme, ruokailemaan, sillä talon isäntäväki tarjoaa niille syötävää. Harmi vain, että suurimman osan ajasta satoi ja puhalsi kova tuuli, joten linnut pysyttelivät aika visusti piilossa. Sain sentään jonkin verran kuvia tui-linnusta ja fantailista. Tuista kerroin jo aiemmassa postauksessani. Ja tässä pari lisäkuvaa:

Uuden-Seelannin fantail eli tiaisviuhkamonarkki on natiivi laajalle levinnyt laji, joka on parhaiten tunnettuja lintuja Uudessa-Seelannissa. Fantail kasvaa 16 sentin mittaiseksi, ja puolet siitä on pyrstöä. Tyypillistä sille on, että se aina välillä leväyttää pyrstönsä komeaksi viuhkaksi.

Silloin kun fantaililla on poikasia, sillä pitää kiirettä; niitä ruokitaan kymmenen minuutin välein, jopa 100 kertaa päivässä. Siksi poikaset kasvavat nopeasti.

Fantailin elinkaari on varsin lyhyt. Ne elävät yhdessä pariskuntina läpi vuoden, mutta korkean kuolleisuuden takia ne selviävät harvoin elossa yhtä kautta pitempään. Todennettavasti vanhin lintu Uudessa-Seelannissa eli kolmivuotiaaksi.

Valveilla ollessaan se ei ole juuri koskaan paikallaan, vaan hyppelee alinomaa oksalta oksalle. Se syö pääasiassa hyönteisiä ja on vikkelyytensä ansiosta todella taitava pyydystämään niitä. Lintu ei ole ujo; se päästä ihmisen melko lähelle, mutta on todella vaikea kuvattava. Juuri kun olet saanut sen tähtäimeen, se on jo lennähtänyt toiselle oksalle.

Maorit kutsuvat lintua piwawakaksi, tiwakawaksi tai jollain muulla 16 eri nimellä. Tiwakawaka on myös niiden maorien kutsumanimi, jotka ensimmäiseksi asuttivat Uutta-Seelantia yli tuhat vuotta sitten. Maorien mytologiassa piwakawakat ovat sanansaattajia, jotka tuovat ihmisille kuolemaa koskevia sanomia jumalilta.

Majapaikkamme oli Airbnb-kohde, jonka emäntänä oli Fiona-niminen tavattoman ystävällinen nainen, joka tarjosi meille pahimpana sadepäivänä kyydin Otorohangaan, natiivien lintujen puistoon. Puistoon oli noin tunnin ajomatka. Täälläkin linnut pysyttelivät melko lailla piilossa. Useimmat olivat hyvin varustetuissa tilavissa ja vehreissä häkeissä, mutta papukaija, jonka nimi on red-crowned parakeet, sai lentää vapaana.

Lukas ajelee mielellään potkulaudalla vinhaa vauhtia. Pari päivää sitten potkulaudan etupyörä tökkäsi kadun reunukseen ja Lukas lensi mahalleen sementtiselle jalkakäytävälle. Tilanne säikäytti aika tavalla ja näytti ensi alkuun pahalta. Nirhaumia tuli eri puolelle kehoa ja kuhmu otsaan. Tuon päivän Lukas lepäili, mutta seuraavana päivänä pelasimme jälleen jalkapalloa.

Tänään jalkapallomatsimme sai dramaattisen käänteen, kun minä kompastuin pihan laidalla lojuvaan pölkkyyn ja mätkähdin kyljelleni lyöden poskipääni asvalttiin. Minäkin olen lepäillyt puoli päivää. Saattaa olla, että tästäkin paukusta selvitään… Suojelevilla enkeleillä on pitänyt kiirettä viime päivinä; onneksi ovat hereillä. Nöyrä kiitos siitä Taivaalliselle Isällemme!

PS Harmikseni huomasin vasta nyt, että asetuksissa oli ollut väärä valinta kommentoinnin suhteen. Tästä lähtien  kuka tahansa voi kommentoida. Kommentin kirjoittamisen lisäksi tarvitsee vain kuitata, ettei ole robotti, ja klikata sitten painiketta Julkaise.