Seikkailumielin osa 2: Kaikkien aikojen kalareissu

Ajoimme aatonaattona Whangamataan, johon on Hamiltonista matkaa 120 kilometriä. Loppumatka kulkee korkeiden kukkuloiden päällitse ja lomitse, joten tie on hyvin kiemuraista. Whangamata on pieni kaupunki Tyynenmeren rannalla, jossa on runsaasti vuokrattavia loma-asuntoja. Pysyviä asukkaita on vain noin 3500, mutta loma-aikoina väkimäärä nousee rajusti; uuden vuoden juhlijoita alueella on jopa 25 000 ihmistä.

Meidän talossamme oli neljä huonetta, keittiö ja kylpyhuone. Kaikkia huoneita tarvittiin, sillä oman perheemme lisäksi luonamme viipyi joulupyhien ajan kaksi suomalaista naista, joista toinen asuu Hamiltonissa ja toinen, hänen ystävänsä, oli saapunut Uuteen-Seelantiin viikoksi. Huoneiston vuokra oli todella suolainen. Kaiken lisäksi mukana piti olla omat liinavaatteet ja lähtiessä piti kaikki paikat siivota itse. Suositeltiin, että vettä pitäisi käyttää säästeliäästi, koska reippaaseen kuukauteen on satanut hyvin vähän. Surkuhupaisaa kyllä, ennen tuloamme jokin putki oli ratkennut niin, että pihalaatan alta vuoti koko ajan vesivana.

Olimme tilanneet netitse joulun eväät Countdown-nimisestä kaupasta. Niiden piti tulla perille samana iltana, jolloin me saavuimme vuokra-asuntoomme. Kaupasta kuitenkin soitettiin, että lähetys saattaa myöhästyä, koska kuljetusautossa on ilmennyt joitain ongelmia. Myöhemmin illalla tuli uusi soitto, jossa valiteltiin vuolaasti sitä, että auto on hajonnut, joten kuljetus siirtyy seuraavaan päivään. Lopulta ruoat saapuivat aamupäivällä jouluaattona. Ihme kyllä, olimme silloin vielä elossa. Kauppa hyvitteli meitä antamalla tilatun yhden kalkkunan asemasta kaksi. Niinpä meillä oli yhteensä kahdeksatta kiloa kalkkunaa, jota sitten syötiin neljä päivää yhteen menoon, niin että se tuntui pursuavan jo korvista ulos.

Jouluaattona lahjojen jakoon tuhrautui reippaat kaksi tuntia, sillä jokaista lahjaa ihasteltiin joukolla. Lahjat auottiin vuoron perään, kunhan ensin Lukaksen lahjavuori oli vajunut siihen määrään, että me muutkin päästiin mukaan niin sanottuun lahjasouviin. Lukas odotti H-hetkeä innosta täristen.

Meidän joulukuusemme näkyi talon ikkunasta.

Joulunajan huippuelämys oli kalareissu Lukaksen kanssa. Minä sain lahjaksi virvelin (jonka lupasin heti perinnöksi Lukakselle). Jo aiemmin oli ollut puhetta kalastamisesta, mutta nyt asia alkoi todella poltella. Reissua valmisteltiin huolella. Sovimme juhlallisesti, että me olemme real fishermen ’tosikalamiehiä’, kunnostimme kalastusvälineet, laitoimme evästä mukaan ja sitten menoksi. Lukas totesi moneen kertaan: this is so exciting. Ja jännittävää siitä tulikin! Ongimme mereen laskevan joen suulta laskuveden aikaan. Virvelin käyttöä en uskaltanut opettaa, sillä onkikin viuhahteli veteen liki pelottavalla vauhdilla. Emme saaneet yhtään kalaa; eihän meillä ollut syöttejäkään, mutta se ei tahtia haitannut. Lukas ei olisi malttanut lopettaa ollenkaan, mutta sitten alkoi ja hämärtää ja rupesi paleltamaan. Se oli Lukaksen ensimmäinen kalareissu, kaikkien aikojen kalareissu, myös minulle!

Eevalle paras synttärilahja jouluaattona oli se, että sai uida sydämensä kyllyydestä. Jokisuulla oli hyvä uida, sillä siellä ei ollut juuri aaltoja. Tosin virta vei vastustamattomasti merelle tai joen yläjuoksulle päin sen mukaan, oliko lasku- vai nousuvesi. Jokiuinnin jälkeen Eeva uskaltautui jo merellekin lainelaudan kanssa.